(Naamiot, Osuuskumma)
Kumara-Moisio esittelee meille tulevaisuuden, josta ei voi olla aivan varma, yrittääkö se olla dystopia vaiko utopia. Sen kuvasto tuntuisi johdattelevan dystopian suuntaan. Kaikki näyttävät samalta, kaikki on normitettu samanlaisiksi. Mutta se esitetään pikemminkin välttämättömänä pahana, josta on tarkoituskin päästä eroon kaikin keinoin, kuin minään ylhäältä päin määrättynä kontrollikeinona.
Olisinkin kaivannut hieman enemmän pureutumista tähän naamioiden ajatukseen. Novellissa oli paljon puhetta siitä, millaista naamioiden takana on, mutta hyvin vähän minkäänlaista infoa siitä, millaisia sieltä kuoriutuvat aikuiset ovat. Päähenkilöiden äiti vaikutti ihan normaalilta ihmiseltä, vaikka aina välistä puhuttiin, että tämä yhteiskuntajärjestelmä tuottaisi jotenkin valveutuneempia yksilöitä. Se ei vain suoraan sanottuna näkynyt lukijalle millään tavalla.
Täytyy myös tunnustaa, että ajatus siitä, että Rauha, päähenkilö, olisi niin tärkeä, koska hän osaa tiivistää ja kiteyttää viisauksia, ei toteutunut kovin hyvin. Kaikki hänen tiivistyksensä olivat pelkkiä listoja avainsanoja, joista puuttui konteksti ja syvyys. Ne olivat hyvin teennäisiä, jos ihan rehellisiä ollaan.
Voin kyllä nähdä, miten tiivistäminen voi avata tilaa uusille merkityksille. Haiku-runot ovat tässä oikein hyviä. Ikävä kyllä tämän novellin tapauksessa kirjoittajan taito ei riittänyt kannattelemaan kunnianhimoista ideaa.
Kun vielä otetaan huomioon, että juoni jäi varsin kepeäksi, ei novellista jäänyt paljon käteen. Siinä oli mielenkiintoinen idea, hyvää kuvastoa ja päähenkilöt tuntuivat persoonallisilta, mutta kaikella tällä ei saatu kerrottua oikein mitään.
***
Hyvää:- perusajatus
Huonoa:
- teennäinen
- maailmasta ei saanut otetta
***
En.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti