Janos Honkonen: Sadan vuoden huuto

(Portti 4/2017)

Honkosen Portti-voittaja on mielenkiintoinen katsaus aikamatkailuun. Yleensä kyseinen aihepiiri pyörii sen ajatuksen ympärillä, että tapahtumia voi muuttaa. Asiat eivät ole peruuttamattomia ja näkökulma on usein "miten tekisimme toisin?" -painotteinen. Honkosen novellissa aikamatkustuksen jujuksi nousee kuitenkin se, mitä tapahtuisi, jos asiat menisivätkin kauhealla tavalla pieleen. Peruutettavasta tulee ehdottoman peruuttamaton ja päähenkilö löytää itsensä tilanteesta, jossa hänellä ei ole jäljellä juuri vaihtoehtoja.

Ja se on juuri tämä peruuttamaton tilanne, tämä kauhea kohtalo, johon päähenkilö joutuu sitoutumaan, joka tekee tästä novellista niin puistattavan hyvän. Itse aikamatkustus ja sen puitteet eivät herättäneet minussa niin suuria tuntemuksia. Oregon-asemaa ei juuri käsitelty, kaikki muut henkilöhahmot päähenkilöä lukuun ottamatta olivat lähinnä statisteja ja itsenäistynyt Suomi tapahtumapaikkana jätti kylmäksi. Kaikki edellä mainitut ovat kyllä toimivia ratkaisuja. Oregonista ei rehellisesti sanottuna tarvitsekaan tietää enempää, Suomen historiaan on helppo viitata ja vaikka muut henkilöhahmot jäävätkin ohuiksi, on novellin pakostakin keskityttävä päähenkilöönsä ylitse kaiken.

Kaikeksi onneksi tuo kyseinen päähenkilö, Arvi Kuusela, on todella vahva. Pidän erityisesti siitä, miten hänen mielensä alkaa hapartua lähellä loppua. Tulevaisuus, menneisyys ja nykyhetki puuroutuvat, ja lukija saa kouriintuvan kuvan siitä, millaista on elää, kun ei voi olla varma siitä, missä ja milloin elää.

Jäin hieman pohtimaan Arvin kyseenalaista tarvetta säilöä kamariinsa tihkuvaa elinkudosta. Hän itsekin novellissa myöntää, että siinä ei ole järkeä, ja jos vasta tämä vanhempi ja höperömpi Arvi olisi ruvennut sitä tekemään, olisi se sopinut hänen hahmoonsa täydellisesti. Mutta hän aloitti sen jo vuosikymmeniä sitten, kun voisi vielä olettaa, että hän ei ollut sentään niin mökkihöperö. Onhan se ihanan groteski mielikuva, mutta se ei tunnu täysin perustellulta sellaiselta.

Pikkuisen myös pohdituttaa se, että Arvilla ja hänen kumppanillaan ei ollut ketään valvojaa mukana ensimmäisellä kunnon tehtävällään. Onko Oregonissa oikeasti noin paha miespula?

Novellista löytyy paljon pientä viilattavaa ja huomautettavaa, mutta totuus on se, että sen asetelma ja päähenkilö ovat molemmat niin hyviä, että ne kantavat tällaisten pienten mutinoiden yläpuolelle. Karmaiseva ja hyvin kerrottu tarina.

***

Hyvää:

• ainutlaatuinen aikamatkustushaaveri
• päähenkilön höperyys
• läärää-verbi mielikuvana

Huonoa:

• pieniä epäjohdonmukaisuuksia
• viimeinen kohtaus tuntui turhalta

***

Äänestänkö vaiko En?
Hyvin todennäköisesti.