Katri Alatalo: Särö

(Naamiot, Osuuskumma)

Alatalo vie meidät jälleen kerran aavikolle, jossa tällä kertaa seurataan nuorta käsityöläistä, jolla on erikoinen taito salattavanaan. Asiat alkavat muuttua, kun hän erehtyy paljastamaan itsensä maksulliselle naiselle pelastaessaan tämän pulasta.

Novelli pallottelee minä- ja sinäkertojan välillä. Nimellisesti se on minäkertoja, mutta melkein koko novelli on puhuttu kuin toiselle henkilölle tästä kertoen, joten teksti pomppii koko ajan muodosta toiseen. Tavallaan virkistävää nähdä sinäkertojaa käytettynä edes tällä tavalla, koska se on niin harvinainen kerronnan muoto, mutta koska teksti ei sitoudu siihen täysin, tekee se lukemisesta vähintäänkin raskasta.

Aavikkomiljöö tulee vahvasti esiin ja pidän siitä edelleen, kuten aiemmissakin Alatalon tarinoissa. Tomuinen ja ahdas aavikkokaupunki pikkuisine kujineen on mainio tapahtumapaikka tarinalle muodonmuuttajasta ja tämän ahnaasta apulaisesta kautta yllyttäjästä. Myös itse muodonmuutos spefi-elementtinä ei ole yhtään hassumpi. Olisin vain toivonut, että siitä oltaisiin saatu enemmän irti.

Novellin pahin ongelma nimittäin on se, että sen päähenkilöllä ei ole minkäänlaista kunnianhimoa, halua onnistua tai pyrkiä eteenpäin elämässä. Hän on liian passiivinen ollakseen kiinnostava päähenkilö, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että merkittävä osa novellista tuhlataan siihen, että häntä yritetään suostutella käyttämään voimiaan ja hän kitisee vastaan. En tiedä miksi Alatalo on kuvitellut tämän olevan hyvä ratkaisu. Vastahakoisuus päähenkilössä ei ole automaattinen kuolinisku novellille, mutta siihen ei kyllä myöskään saisi tuhlata yli puolta koko tarinasta. Tai vähintäänkin vastahakoisuudelle tulisi olla hyvä, kouriintuva perustelu, eikä vain se, että päähenkilö on niin vässykkä.

Tarinan toinen päähenkilö, Saba, on onneksi paljon aktiivisempi ja säkenöivämpi persoona, mikä osittain pelastaa novellin. Pidän siitä, että emme koskaan saa tietää täysin varmasti, mikä versio hänen historiastaan on se oikea. Toisaalta en taas pidä siitä, että hänen motiivinsa on puhdas ahneus. Toki se näin lyhyessä tekstissä vielä menee, mutta olisin kaivannut toista tahoa häneen, jotta hän ei olisi niin yksiulotteinen.

Miljööltään ja tunnelmaltaan onnistunut novelli, joka kuitenkin kaatuu tylsään päähenkilöön ja mielikuvituksettomaan juoneen.

***

Hyvää:

• aavikkomiljöö
• likainen ja raadollinen tunnelma

Huonoa:

• päähenkilön passiivisuus
• henkilöhahmot jäävät ylipäätään laihoiksi
• hankala kerronta

***

Äänestänkö vaiko En?
En.