Katri Alatalo: Hiekan suutelema

(Tähtivaeltaja 1/2018)

Alatalo seurailee viime vuoden jälkiään ja palaa Tuhannen ja yhden yön aavikoille novellissaan Hiekan suutelema. Tälläkin kertaa päähenkilönä esiintyy vähemmän kunniakkaissa aikeissa liikuskeleva voro ja jälleen kerran kulkijat, joihin törmätään, eivät ole sitä, miltä näyttää.

Valitettavasti siinä missä Bah Ghawanin ennustaja toimi hyvänä seikkailunovellina ja loisti juonen kaarellaan, on Hiekan suutelema kaikin puolin vähäisempi teos. Seitsemässä sivussa ei vain pysty pääsemään samanlaiseen juonen kaareen ja tarinan syvyyteen. Lisäksi päähenkilö on pitkälti olosuhteidensa orja, eikä näin ollen tunnu erikoisen mielenkiintoiselta. Toki genre on tällä kertaa paljon lähempänä kauhua, jonka vakiokuvastoon hirveyksiin joutuva, kärsivä ja täysin ulalla oleva päähenkilö tietenkin kuuluu, mutta en silti pysty sanomaan, että olisin kokenut suurtakaan minuutta ja ykseyttä tämän Dadikin kanssa.

Tarinan toinen tärkeä henkilö, Arraanah, ei myöskään onnistu pakenemaan kliseiden kuopasta, joskin hänen kohdallaan ongelma menee enemmän teknisen puolelle. Melkein aina, kun hänen hahmonsa mainitaan, ottaa teksti aikansa kuvaillessaan hänen sirouttaan, sorjuuttaan ja ylipäätään kauneuttaan. Uskon myös, että termi 'gasellinjalat' mainittiin vähintään kolme kertaa, ellei useammin. Tai jos ei mainittu kuin kahdesti, niin siinäkin oli yksi kerta liikaa. Tajuamme kyllä vähemmälläkin, että kyseessä on hyvännäköinen nainen.

Mutta sitten se lopetus.

Se ei itse asiassa ollut huonoimmasta päästä. Pidin siitä, miten hyvin yksinkertainen kohtaus novellin alkupuolella näyttäytyy aivan uudessa valossa, kun tiedämme, mitä Dadikille on tapahtunut. En itse kyseisen kohtauksen merkitystä huomannut, joten lopetus tuli minulle miellyttävänä yllätyksenä. Toki se sitten vesitettiin laittamalla Arraanah vetämään kauhuelokuvien vakiokohtaus n:ro 35A, mutta koko novelli nyt oli ylipäätään varsin paksuilla pensselinvedoilla maalattu, joten ainakin se pysyi tyylilleen uskollisena.

***

Hyvää:

• miljöö on edelleen mielenkiintoinen ja näkisin sitä mielelläni enemmänkin
• loppuyllätys
• kuvailu toimi silloin kun sitä ei toistettu liikaa

Huonoa:

• liian lyhyt tapahtumien määrään nähden
• kauhukuvasto enemmän huvitti kuin pelotti
• kuvailun jatkuva toistuminen
• se, että joku on saanut kantaakseen nimen Jizz

***

Äänestänkö vaiko En?
En.