Milka Hakkarainen: Laula meille vapaus

(Alienisti 1/2018)

Alus, joka on matkannut läpi avaruuden tyhjyyden jo sukupolvien ajan saapuu vihdoinkin perille ja uutta yhteiskuntaa ruvetaan toden teolla rakentamaan. Mutta ikävä kyllä yhteiskunnan päämiehen nuori poika ei osaa asettua osaksi muita ja välirikko hänen ja hänen isänsä välillä vain korostuu, kun metsästä löytyy outo, laulava lisko.

Hakkarainen liikuskeli ihmisen ja luonnon välisen konfliktin ympärillä jo viimevuotisessa novelissaan Reaktorirakkautta, joka sijoittui Tšernobylin räjähdyksen jälkimaininkeihin. Kriittinen toki sekin ihmistä ja hänen luontoa rikkovaa läsnäoloaan kohtaan, mutta ei läheskään tässä mittakaavassa. Laula meille vapaus ei ole niinkään kriittinen ihmistä kohtaan luonnon tuhoajana kuin se vetää koko kriitikin läskiksi tekemällä kaikista muista kuin päähenkilöstä käkättäviä karikatyyrejä, joiden suurin mielihyvä on kaataa puita, orjuuttaa ja kiduttaa eläimiä, repiä maasta juurineen kaikki irti lähtevä ja vielä sen jälkeen suolata maa, jotta varmasti mikään ei kasva.

Lisäksi päähenkilön suhde isäänsä on hyvin mustavalkoinen ja kliseinen. Isä on ankara, isä on julma, isä on kovaääninen, isä välittää työstään enemmän. Isä aktiivisesti panttaa parannuskeinoa pojaltaan kontrolloidakseen tätä. Kyllä, ihan oikeasti. En lähde väittämään, etteikö tällaisia ihmisiä oikeasti olisi, mutta kyllä he ovat niin pienessä vähemmistössä, että heitä löytää enemmänkin sarjakuvien ja lasten piirrettyjen kuvastosta.

Ja kun tämä ei ole niin vaikeaa. Isä saa olla ankara ja poikaansa pettynyt, mutta tee nyt hänestä edes ihmismäinen. Jokin pieni ele siitä, että tässä on poikani, jota olen kasvattanut yksin viimeiset neljätoista vuotta. Haluan hänen olevan parempi kuin hän mielestäni nyt on, mutta en kuitenkaan tahdo hänelle aktiivisesti pahaa ja olen edes etäisen tyytyväinen, jos hän onnistuu jossakin.

Novelli kärsii myös siitä, että se tapahtuu puhtaasti päähenkilön kertomana. Ja tarkoitan tällä sitä, että tämä tuntuu siltä kuin hän kuvailisi itselleen tapahtumia jälkikäteen. Jopa siinä määrin, että kenelläkään ei ole novellissa vuorosanoja. Silloin tällöin jota kuta lainataan sanasta sanaan, mutta sekin tapahtuu muun tekstin lomassa, ei omana kappaleenaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lukija ei pääse sisään tekstiin. On kuin katsoisi videota, jolle joku on kuvannut huoneen toisella puolella pyörivää televisiota.

Voin myös ihmetellä, miten koko ikänsä avaruusaluksessa asunut poika tietää välittömästi esimerkiksi sen, mitä tuuli on. Ynnä muita tällaisia pieniä yksityiskohtia, joita ei ole mietitty loppuun asti.

Mutta, novellissa on yksi äärimmäisen hyvin toteutettu asia.

(Lieviä spoilereita tästä eteenpäin.)

Lopun käänne oli mielestäni loistava. En suoraan sanottuna ollut tajunnut, että päähenkilöllä olisi tällainen ongelma, mutta se sai lukemaan novellin aivan uudessa valossa. Ja kyllähän sieltä löytyi niitä varovaisia vihjeitä, kun lähdin niitä hakemaan. Aluksi itse asiassa ajattelin, että novelli olisi kirjoitettu väärin ja että lopun käänteessä ei olisi mitään järkeä. Mutta kaikki kohdat, joita läksin tarkistamaan, olikin kirjoitettu juuri niin varovasti, että niiden tarkoituksellisuudesta ei voinut erehtyä.

Taitavasti tehty, Hakkarainen. Taitavasti tehty.

Miten paljon lisäarvoa tällainen kikkailu sitten tuo novellille? Koska itse paljastuksella ei ole niin paljoa tekemistä varsinaisen juonen kanssa. Se on pikemminkin kirjoittajan taidonnäyte, jonka tarkoitus on korostaa sitä, miten taitavasti hän osaa johdattaa lukijaa harhaan tai oikean johtopäätelmän vierestä.

Henkilökohtaisesti osaan arvostaa sitä. Kokonaisessa romaanissa tällainen voisi ärsyttää, mutta novelli on sen verran lyhyt, että voin hyväksyä, että sellainen uhrataan kokonaisuudessaan tällaiseen.

Kun vain se tarina olisi ollut vähemmän kärjistetyn mustavalkoinen ja ihmiskuntaa avoimesti vihaava.

***

Hyvää:

• lopun käänne erittäin taitavasti johdateltu ja kätketty

Huonoa:

• kuvailun etäännyttävä vaikutus
• hahmojen ja teemojen jyrkkä mustavalkoisuus
• maailman pienet epäjohdonmukaisuudet
• lopun silpomismelodraama

***

Äänestänkö vaiko En?
En usko.