Anne Leinonen: Syyt

(Portti 3/2018)

Anne Leinosen Portti-novelli vie meidät ihmisten asuttamalle vieraalle planeetalle, jossa uudet vaarat uhkaavat, mutta jonne ihmiset ovat tyypilliseen tapaansa sopeutuneet asumaan. Novellin suureksi jutuksi nousevat puut, joiden sisään nämä uudisasukkaat ovat jo sukupolvien ajan onnistuneet istuttamaan muistojaan, antaen koko siirtokunnalle tavan kurottaa ajassa taaksepäin ja muistaa asioita, jotka normaali ihminen olisi unohtanut jo aikapäiviä sitten.

Mielenkiintoinen idea, joka toi mieleeni Ursula K. Le Guinin allegoriat. Oli mielestäni myös oikea ratkaisu nostaa novellin päähenkilöksi nuori tyttö, jolla ei ole tätä sukupolvimuistia. Näin hän olisi voinut tutkiskella tätä muistia ja sen merkitystä siirtokunnalle lukijan silmin.

Ikävä kyllä tässä törmätään välittömästi novellin suurimpaan ongelmaan. Se on enemmänkin toiminnallinen seikkailukertomus nuoren tytön kommelluksista vihamielisessä siirtokunnassa kuin se on pohdiskeleva allegoria muistin ja muistamisen merkityksestä ihmiskunnalle. Molemmat toki valideja tarinan aiheita, mutta voitte varmaan arvata, että olisin toivonut pääpainoa enemmänkin jälkimmäiselle.

Nyt novelli kyllä nostaa nämä puut esille ja meille lukijoina kerrotaan karkeasti, miten ne toimivat, mutta niiden käytännön vaikutuksia ei nähdä juuri lainkaan. Novellissa taisi olla yksi kohtaus, jossa eräs henkilö oli unohtunut muistoihinsa tuijottamaan tyhjää ilmaa ja tarinassa annettiin ymmärtää, että päähenkilö pidettiin vajavaisena, koska hän ei ollut muistojensa puutteen ansiosta välittömästi kykenevä omaksumaan uutta työtehtävää, mutta siihen se sitten jäi. Olisin kaivannut enemmän. Kokeeko tuollainen yhteiskunta edes kenenkään varsinaisesti kuolevan, jos muistot heistä ovat niin eläviä kuin annetaan ymmärtää? Kehittyykö teknologia vauhdikkaammin, jos entiset mestarit voivat siirtää tietojaan eteenpäin paremmin kuin koskaan aiemmin? Millainen on tällaisen muistin vaikutus rikosten, etenkin murhien, tutkintaan? Sukulaisuussuhteisiin, kun lopulta kaikki muistavat samat esivanhemmat?

Novelli myös jää roikkumaan pahasti ilmaan. Lopussa puhutaan sentään hieman siitä, että muistoille saattaa tapahtua jotain ja että siirtokunta on muutoksen partaalla. Mutta emme ole lukijoina nähneet tätä siirtokuntaa läheskään tarpeeksi, että tämä tarkoittaisi meille mitään. Se on pelkkää puhetta vailla kontekstia. Se ei vertaudu mihinkään, se tarkoita oikein mitään. Se on vain Paha Asia, joka on tulossa, mutta onneksi meillä on päähenkilö, joka voi auttaa. Kuten sanottu, novelli on enemmänkin seikkailukertomus.

On toki niitä, joiden mielestä novellien ei tarvitse olla täysin suljettuja, itse itseään kannattelevia kokonaisuuksia, kauniita ympyröitä. On niitä, joiden mielestä novelli saa loppua kuin seinään, jättää vastaamatta jopa keskeisiin kysymyksiin ja olla enemmänkin alustus suuremmalle tarinalle.

Itse edustan sitä koulukuntaa, jonka mielestä osoittaa suurempaa taitoa kyetä kertomaan tarina, joka toimii itsessään ja jossa edes oleellisimmat langat solmitaan siististi kasaan.

Syyt on taitavasti kirjoitettu, kuten Leinoselta voi odottaakin. Sen henkilöhahmot tuntuvat eläviltä ja sen maailman perusidea on vähintäänkin mielenkiintoinen. Tästä pystyisi kirjoittamaan tuplasti pidemmän tekstin, ellei jopa romaanin. Se ei silti ikävä kyllä poista sitä faktaa, että tästä ei jäänyt käteen paljoakaan lukemisen päätyttyä. Liian epämääräinen, liian haahuileva.

***

Hyvää:

• maailma ja novellin idea ylipäätään
• kuvailu oli kaunista
• planeetan vieraus tuotiin riittävästi esille

Huonoa:

• novelli ei osannut päättää, mitä se haluaa olla
• siirtokuntaa ei nähty tarpeeksi
• kiusaajahahmo oli hyvin kliseinen
• lopun epämääräisyys

***

Äänestänkö vaiko En?

En.