Saara Henriksson: Siniset

(Avaruusajan unelmia, Osuuskumma)

Henrikssonin novellin taustalla kummittelevat sellaiset jättiläiset kuin Ridley Scottin Alien ja Stanisław Lemin Solaris. Ihmiskunta on levittäytynyt galaksiin, mutta matkoihin kuluu pitkä aika ja syrjäisten planeettojen pinnoilta saattaa edelleen löytää jotain täysin tieteelle tuntematonta ja selkäpiitä riipivän pelottavaa.

Ikävä kyllä novelli ei saa revittyä ideasta mitään uutta irti. Planeetalla kummittelevat "siniset" ovat ihan nokkela idea ja pidän niistä puhtaasti visuaalisella tasolla. Kielikuva mustevirrasta puhtaassa vedessä on evokatiivinen ja voisin hyvin nähdä tämän elokuvateatterin ruudulla. Mutta kaikki muu näissä sinisissä on jo jotain, jonka olemme nähneet uudestaan ja uudestaan, ja jonka voimme pitkälti päätellä ensimmäisten viiden lauseen jälkeen. Ovatko ne älyllisiä? Jos ovat, ovatko ne yksilöitä? Tutkimmeko me niitä vai ne meitä? Ja niin edelleen. Ja niin edelleen.

Mutta ei sekään vielä mitään. Se voitaisiin saada toimimaan. Hyvät henkilöhahmot, klaustrofobinen tunnelma ja sisään kaatuvat metafyysiset seinät saisivat paljon aikaiseksi. Ja novellin kunniaksi myönnetään, että sen henkilöhahmoissa on edes häivähdys potentiaalia. Kohtaus juhlissa, jossa kaikki henkilöhahmot heittäytyvät niin sanotusti vapaalla, oli mielestäni erittäin antoisa ja salli tarinan kurottaa henkilöhahmojaan tehtävänimikkeidensä ulkopuolelle. Ikävä kyllä muu novelli ei pystynyt samaan. Meille esimerkiksi paljastuu, että tarinan päähenkilö, komentajakapteeni Louis Lacme, olisi opiskellut tieteitä eräässä vaiheessa. Tätä olisi mahdotonta päätellä muun novellin perusteella, mikä on sääli, koska se olisi voinut toimia hyvänä yhdyssiltana hänen ja tutkimuspäällikkö Maris Stjernan välillä. Vaan kun ei.

Novelli ei myöskään rakenna kiinnostavasta alkuasetelmastaan mihinkään mielenkiintoiseen suuntaan. Löytyy paljon toimintaa, muutama eri tapahtumapaikka, outoja sattumuksia, kliseinen paljastus ja loppu, joka jää roikkumaan tyhjän varaan.

Viimeinen kohtaus myös selittää tarinan mysteerin täysin auki lukijoille. Mitään ei saa päätellä, mitään ei ole piilotettu rivien väliin, mihinkään ei vihjata. Lukija istutetaan alas ja hänelle selitetään, että kuulepas nyt pässi, näin asiat ovat. Tunnen oloni loukatuksi.

***

Hyvää:

• kiintoisa tapahtumapaikka
• muutama hyvä kohtauksen tynkä

Huonoa:

• liian ahne juoneltaan
• kliseinen
• pitää lukijoitaan tyhmänä
• henkilöhahmot jäävät yksiulotteisiksi

***

Äänestänkö vaiko En?
En.