Jasmin Kuusela: Parveke taivaan laidalla

(Spin 2/2018)

Kuuselan novelli voitti Nova-kirjoituskilpailun vuonna 2018. Se kertoo nuoren naisen ja tämän isoisän matkasta Italiaan ostamaan taivasmaaleja, jotta päähenkilön äiti voi jatkaa työtään Suomen taivaiden maalaajana. Samaan aikaan luodataan niin kyseisen perheen tulehtuneita välejä kuin sen jäsenten suhdetta työhön ja perinteisiin.

Novelli on värikkäästi kerrottu, mikä on hyvä, kun puhutaan maaleista ja maalaamisesta. Löisin vähintäänkin pienen summan rahaa sen puolesta, että Kuusela on oikeasti käynyt kuvailemassaan italialaisessa kaupungissa tai ainakin jossain hyvin lähellä sitä. Sen verran kouriintuvan ja elävän kuvan hän siitä sanoillaan luo. Novelli myös suorastaan kuhisee värien nimiä ja näillä osataan luoda miellyttäviä mielikuvia, joita on mukava pysähtyä mietiskelemään hetkeksi ennen lukemisen jatkamista.

Tyttärentyttären ja isoisän jutustelu tuntuu myös luontevalta ja molemmille saadaan heti alusta asti vankat, uskottavat persoonat. Ei kumpaankaan saatikka tähän äitihahmoon nyt niin syvälle päästä, mutta heidän ongelmansa tuntuvat aidoilta ja heidän kärsimänsä ihmissuhdesotku on sellainen, joka voisi oikeasti tapahtua. Vaikka äidin tempaus, joka sitten tämän välirikon aiheutti, tuntuukin tekemällä tehdyltä draamalta.

Novellin ongelmaksi nousee se, että sen spefielementti on täysin tarpeeton itse tarinan kannalta. Se ei mene pintaa syvemmälle, eikä se lisää konfliktiin yhtään mitään. Tarina olisi voinut kertoa aivan yhtä hyvin aivan normaalista, maallisesta maalaajaperheestä, jonka tytär ja patriarkka on lähetetty ostosmatkalle. Perhe olisi silti kärsinyt aivan samoista ongelmista ja niitä oltaisiin käsitelty aivan samalla tavalla. Toki äidin tempaus ei olisi voinut olla tismalleen samanlainen, mutta aivan yhtä hyvin hän olisi voinut joutua ongelmiin viranomaisten kanssa ilman, että siihen tarvitsee sotkea spekulatiivista fiktiota.

Spekulatiivinen fiktio on parhaimmillaan, kun se tarjoaa uuden näkökulman omaan maailmaamme. Näin ollen sen liittäminen osaksi tarinaa ei saa olla pelkkä maalikerros - pahoittelen puujalkavitsiä - vaan sillä täytyy olla tarkoitus. Ja tässä tarinassa tuota tarkoitusta ei ole.

Näin ollen tätä on täysin mahdotonta äänestää vuoden parhaaksi spefinovelliksi, vaikka se ihan miellyttävä tarina onkin.

***

Hyvää:

• kuvailun värikkyys
• henkilöhahmoissa on syvyyttä ja aitoutta
• italialainen pikkukaupunki miljöönä

Huonoa:

• spefielementti tarpeeton juonen kannalta
• saippuaoopperamainen konflikti

***

Äänestänkö vaiko En?

En, valitettavasti.

Niko-Samuli Salonen: Kultahiuksinen tyttö

(Nova 2016 -antologia, Turun Science Fiction Seura ry. ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry.)

Salosen novelli vie meidät toisen maailmansodan viimeisiin viikkoihin ja kuukausiin. Novellin päähenkilönä toimii keskitysleirin komentaja Hans Watzmann, jonka silmien kautta leirin viimeisiä hetkiä seurataan. Novellin keskiöön nousee myös sen nimenä toimiva kultahiuksinen tyttö, jonka Watzmann pelastaa kuolemalta.

(Seuraa merkittäviä spoilereita, koska en ole keksinyt keinoa puhua novellista ilman niitä. Jos et ole vielä lukenut novellia, käy tekemässä se nyt ja tule sitten takaisin.)

Novellin päähenkilö on kirjaimellinen natsi. Tämä ei ole vielä niin erikoista. Näitä on nähty. Yleensä kuitenkin, jos päähenkilö on natsi, on hän joko jo katumuksen tehnyt tai tarinan mittaan läksynsä oppiva natsi. Watzmann poikkeaa tästä trendistä jyrkästi. Hän katselee lähinnä tylsistyneenä, kun hänen alaisensa teurastavat juutalaisia. Hän kyllä myöntää, että kaasukammioita käytettiin, mutta hänen suhtautumisensa niitä kohtaan on vähintäänkin apaattinen. Hän tappaa oman rakastajattarensa, koska tämä haittaisi pakomatkaa.

Mutta, tästä huolimatta, jos ymmärsin novellin lopetuksen oikein, Watzmann nostetaan muiden mukana taivaaseen vankien ylösnousemuksessa. Ja jos näin on, jos olen ymmärtänyt oikein, on tämä mielestäni vähintäänkin moraalisesti arveluttavaa. Eri asia olisi, jos Watzmann olisi missään kohtaa osoittanut katumusta. Mutta kun ei. Hänen viimeinen ajatuksensa ennen ylösnousemusta on ärtymys siitä, että kultahiuksisen tytön edustama maallinen rikkaus on evätty häneltä tytön kuoltua. Ja tällainen henkilö pitäisi asettaa samalle tasolle keskitysleirien uhrien kanssa? Tällaista henkilöä pitäisi lukijana sympatisoida ja todeta, että ehkä se viimeisen millisekunnin ymmärrys - jos sitä edes tapahtui - oli tarpeeksi?

Vaan kun ei. Pidän itseäni varsin liberaalina arvoilta. Olen valmis hyväksymään, että useimmat maailman asioista pitävät sisällään useita näkökantoja ja että melkein kaikki on harmaan eri sävyjä. Mutta johonkin se raja on vedettävä. Ja se, että minut lukijana istutetaan kirjaimellisen natsin silmien taakse ja pyydetään yrittämään ymmärtää hänen näkökulmaansa, se menee liian pitkälle.

Tämä novelli oli kiivaan keskustelun aihe tämän vuoden Atorox-raadissa. Esiin nousi myös sellainen näkökanta, että ehkä tarkoitus ei olekaan sympatisoida natseja, vaan kritisoida uskontoa. Tällöin novellin idea olisi se naurettavuus, että jopa kirjaimellinen natsi voi päästä taivaaseen, jos hän ihan viime metreillä katuu.

Ja okei, se olisi parempi tapa tulkita novellia. Tai ainakin miellyttävämpi. Helpommin nieltävä. Ikävä kyllä en henkilökohtaisesti saa tätä tulkintaa irti novellista. Watzmannin lopun hetket ovat täynnä ihmetystä tapahtuvaa kohtaan, mutta en pysty saamaan siitä sitä mielikuvaa, että hän olisi kauhuissaan omista teoistaan tai millään tavalla pelkäisi, että häntä niistä rangaistaisiin.

Jos tämä jälkimmäinen tulkinta oli Salosen tarkoitus, olen sitä mieltä, että se on jäänyt toteutumatta. Sen sijaan tässä on novelli, joka vähintäänkin puolittain asettuu natsi-Saksan puolelle ja esittää sen sotilaiden suorittamat kauhuteot pelkkänä ihmisten rellestyksenä ja banaalina suorittamisena.

Enkä kykene löytämään tarpeeksi voimakkaita sanoja ilmaistakseni, miten vastenmielisenä pidän kyseistä ajatusta.

***

Hyvää:

• teknisesti ansioitunut

Huonoa:

• moraalisen kannan epävarmuus tai suoranainen natsien puolto
• näkykohtausten kliseisyys
• kultahiuksinen tyttö oli pelkkä juonikapula, eikä oikea henkilö

***

Äänestänkö vaiko En?

En.