(Naamiot, Osuuskumma)
Myllymäen novellissa naamio esittäytyy taikakaluna ja kenties vertauskuvana ihmisten manipuloinnille valheiden kautta. Nuori Hetta on noidan tytär, joka ei ole onnistunut kutsumaan esiin omaa naamiotaan. Tämän naamion tarkoitus olisi ilmeisesti auttaa häntä keskittämään voimiaan ja pitää kyläläiset turvassa näiden voimien haittavaikutuksilta. Tarinan mittaan opitaan, että tämä ei välttämättä olekaan koko totuus.
Pidin miljööstä. Keskiaikainen, syrjäinen kylä suomalaisella vivahteella soveltuu mainiosti fantasian tapahtumapaikaksi ja kun ei sitä oikein muuallakaan tahdo nähdä, niin mikäpäs siinä. Pitkät välimatkat kylien välillä ja villi luonto haittaamassa kulkemista luovat jännityksen ja vaaran tuntua. Maagisten susien tuominen mukaan tuntui hieman kliseeltä, mutta toisaalta ne saatiin punottua juoneen mukaan ihan onnistuneesti. Tosin, jos Hetan äidin muutos sudeksi johtui siitä, että hän halusi johdattaa lauman mahdollisimman kauas kylästä, miksi hän sitten tuo lauman takaisin uhkaamaan kylää vain voidakseen vakoilla tytärtään? Vai tekeekö Heta oikeasti keräilymatkoja useiden kylien tuolle puolen?
Novellissa oli ylipäätään paljon epäjohdonmukaisuuksia, tai ainakin näennäisiä sellaisia. Voihan olla, että Myllymäelle itselleen on täysin selvää, miten tämä homma toimii, mutta itse jäin useaan kertaan mutustelemaan, kuinka jokin ei käynyt järkeen aiemman tiedon perusteella. Esimerkiksi juurikin nämä naamiot. Ensin niistä puhutaan keinona suojella kylää. Myöhemmin opitaan, että ilmeisesti ne myös ylläpitivät loitsuja. Mutta sitten yhtäkkiä niiden tarkoitus onkin hämätä ja piilottaa noidan identiteetti. Siitä huolimatta, että eräässä vaiheessa tuvan sisällä oli muutakin väkeä, ilmeisesti täysin tietoisina isän identiteetistä. Vai oliko isällä naamio tässä kohtaa kasvoilla, vaikka sitä ei aiemmin tarvinnut tuvassa pitää? Ei käynyt selväksi.
Lopun käänne Hetasta ja Annasta tuntui myös aavistuksen päälleliimatulta. En ole tällaisten suhteiden edustamista vastaan ja olisi oikeastaan hyvä, jos niitä olisi kirjallisuudessa enemmän, jolloin ne muuttuisivat osaksi normia, mutta kun ne tällä tavalla ängetään osaksi juonta loppumetreillä, tuntuu se tarpeettoman alleviivaavalta.
Siltikin, novellissa oli hyvää kuvastoa, persoonallisuuksia, miellyttävä miljöö ja kieli soljui mukavasti. Jos tarina olisi ollut hieman selkeämpi ja paremmin kasassa pysyvä, olisi tällä ollut aineksia ihan kärkikahinoihin asti.
***
- keskiaikainen metsäkylämiljöö
- kieli ja kuvailu ylipäätään
Huonoa:
- tarinan monet epäselvyydet
- sudet kliseisiä
- lopun yllätyskäänne rakkaudessa
***
Äänestinkö vaiko En?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti