Camilla Kantola: Logiikanedistäjä

(Kosmoskynä 1/2018)

Scifissä ei yleensä näe tarinoita tulevaisuudesta, jossa Maa on miehitetty. Tai pikemminkin näissä tarinoissa tuo miehitys ei ole osa status quota. Jos Maa on miehitetty, sitä vastaan taistellaan. Ja melkein aina voitetaan.

Tässä mielessä Kantolan Logiikanedistäjä onkin kerrassaan mielenkiintoista luettavaa. Ihmiskunta on liitetty osaksi isompaa imperiumia, mutta lukijan odottamaa sorron vastustamista, muukalaisten tyranniaa ja ihmisarvojen sortoa ei koskaan tule. Toki ihmiskunnalla ei mene täydellisesti ja soraääniä totta kai löytyy, mutta nämä valloittajamme näytetään harvinaisen hyvässä valossa. Etenkin, koska novellin päähenkilö on valloittajien puolella, mitä pidän myöskin kiintoisana ratkaisuna.

Ikävä kyllä tämä päähenkilö ja hänen lähes fanaattinen valloittajien ihannointinsa ovat novellin suuri heikkous. Kantola todennäköisesti pyrki luomaan kontrastia Victorian, novellin päähenkilön, ja tämän isän välille. Isä haikailee Maan itsenäisyyden perään. Victoria ei ole koskaan elänyt kyseistä aikaa, joten hän ei osaa sitä kaivata ja haluaa nuorten tapaan niin sanotusti edetä seurapiireissä. Ja tämä tarkoittaa Maan arvojen hylkäämistä. Ikävä kyllä Kantola vie tämän liian pitkälle. Tapa, jolla Victoria kirjoittaa isovanhemmilleen, on suoraan sanottuna karikatyyrimainen. En pysty kuvittelemaan, että hän ei tajuaisi, miten loukkaavalta hänen kommenttinsa Maan alemmuudesta vaikuttavat. Ja jos tämä loukkaavuus olisi tarkoituksellista, se vielä menisi, mutta kirjeen sävyn olisi ilmeisesti tarkoitus olla sovitteleva.

Ja kyllä, tajuan että tässä yritetään luoda kaikuja Maan omaan historiaan, jossa ihmiset eivät tosiaankaan ole olleet samanarvoisia ja jossa alemmista ihmisluokista saatettiin puhua hyvinkin alentuvaan sävyyn. Mutta jopa tällä mittapuulla Victorian lausahdukset ovat naurettavan kärjistettyjä.

Novellin toiseksi teemaksi nousee jo sen nimessäkin esiintyvä logiikka. Ihmiskunta esitetään tarinassa liiallisen tunteellisena ja novelli kysyy Victorian kautta, että eivätkö asiat olisikin niin paljon paremmin, jos me vain voisimme laittaa tunteemme syrjään, järkeillä asiat läpi ja tehdä päätöksemme objektiivisesti. Kutkuttava ajatus, mutta novelli tuntuu olevan hyvin vahvasti logiikan puolella. Olisin kaivannut hieman enemmän pohdintaa esim. siitä, voiko empatiaa esiintyä puhtaan loogisessa päätöksenteossa. Tai jos puhdas logiikka on päämäärä, miksi orgaanista vaikuttajaa ei jätetä kokonaan pois ja jätetä kaikkia päätöksiä tietokoneille. Nyt tämä ei tuntunut niin paljoa keskustelulta kuin se olisi voinut.

Kokonaisuutena kuitenkin vuoden paremmasta päästä. Erinomainen perusidea, oivaltava kerrontatapa ja muutamia hyviä oivalluksia. Teksti olisi saanut sukeltaa hieman syvemmälle ideaan ja kärjistää hieman vähemmän, mutta hyvä näinkin.

***

Hyvää:

• miehitetty Maa
• kliseiden välttely
• kirje kerronnan muotona

Huonoa:

• henkilöhahmot kärjistettyjä
• Victorian ylimielisyys
• idealla olisi voinut leikkiä enemmän

***

Äänestinkö vaiko En?
Melkein.