Milka Hakkarainen: Malja Pliniukselle

(Kosmoskynä 2/2018)

Hakkaraisen tämän vuoden toinen Atorox-ehdokas vie meidät matkalle kohti kaukaista planeettaa. Mikäpäs siinä. Scifin peruskuvastoa. Mutta tällä kertaa mukaan on yllättävästi lisätty myös zombiemaailmanloppu. Ja okei, zombeja on scifissä nähty aiemminkin, mutta tämä on kyllä ensimmäinen kerta, kun ihmiskunta kurottaa kohti tähtiä, koska Maata hallitsevat elävät kuolleet. Ainakin, mitä olen itse lukenut.

Erinomainen, mielenkiintoinen idea. Aluksen kyydissä matkustava, horrostava zombie ei ole itsessään kovinkaan uhkaava. Se hädin tuskin edes tekee mitään. Mutta siitä saadaan silti revittyä irti kauhua. Ja kaikkien hyvien zombietarinoiden tapaan, varsinaiset epäkuolleet eivät ole koskaan se suurin uhka. Muut ihmiset ovat. Arvostan tätä.

Pidän myös Hakkaraisen tavasta kirjoittaa scifiä. Se on hyvin teknistä ja teknologian taso ei ole juurikaan omaamme korkeammalla. Aluksessa ei ole edes painovoimaa, mikä loi koko novelliin tietynlaisen aitouden tunnun. Alus tuntui kokeilevalta, ensimmäiseltä sukupolvelta. Jotain, johon nykyinen ihmiskunta voisi kyetä pienellä panostuksella. Hakkarainen myös johdatteli meitä osaavasti aluksen sisällä. Etenkin kohtaus, jossa novellin puolipakollinen Suomi-insert selittää kapteenille säiliöiden toimintaa, oli erittäin onnistunut, etenkin kun novellia tarkasteli kokonaisuutena. Paljon teknistä jargonia, mutta siinä pysyi perässä ja kohtaus rakentui hyvin osaksi juonta.

Novellissa oli ikävä kyllä omat ongelmansakin. Sen nimi viittaa roomalaiseen kirjailijaan, jonka tekstejä aluksen kapteeni mielellään lukee ja jonka aivoituksia hän rinnastaa omiinsa. Välistä hän jopa tuntuu suoranaisesti keskustelevan miehen kanssa. Ikävä kyllä nämä sitaatit ja lainaukset jäävät varsin irrallisiksi. Kyllä niistä saa etsittyä yhtäläisyyksiä, metaforia ja samankaltaisuuksia itse tarinaan, mutta se vaatii kyllä paneutumista. Ja tällaisessa suhteellisen tarinavetoisessa, lyhyessä novellissa se on enemmän paneutumista kuin koen tarpeelliseksi.

Päämääränä toimiva planeetta toi myös mukanaan yllätyksiä, mutta niitä sivuttiin niin nopeasti, että niiden koko paino ei ehtinyt pureutua lukijalle tajuntaan ennen kuin koko novelli jo loppui. Nämä yllätykset ajoivat kyllä asiansa, toimien katalysaattorina kapteenin viimeiselle päätökselle, mutta en pystynyt pitämään niitä erityisen sulavana ratkaisuna.

Kokonaisuutena pidän novellista. Se on paikoitellen kömpelö ja olisi ehdottomasti kaivannut ainakin yhtä viilaustuokiota lisää, mutta sen hyvät ideat, taitava kuvailu ja mielenkiintoiset juonenkäänteet nostavat sen näiden ongelmien yläpuolelle.

***

Hyvää:

• scifin taso miellyttävän matalaa
• zombit avaruusaluksen matkatavarana
• kuvailu
• lopun käänne miellyttävän makaaberi

Huonoa:

• Plinius
• planeetan tapahtumiin olisi voinut käyttää hieman enemmän aikaa

***

Äänestinkö vaiko En?
Kyllä, pienen pohdinnan jälkeen.